Huolettaako päiväkodin aloitus? Päiväkodin johtajan neuvot hyvään päiväkotiarkeen

Jokaisessa perheessä tulee aika, kun lapsen on aika mennä päiväkotiin ja vanhempien jatkaa työelämään. Monille perheille päiväkotimaailma tulee tutuksi vasta oman lapsen kautta. Tämä elämänvaihe kannattaa aina ottaa vastaan ilon kautta ja kohdistaa katse tulevaisuuteen, sillä se on usein suurin tähän astisista muutoksista lapsen elämässä. Kamu-päiväkodin johtaja listasi asioita, joita on hyvä huomioida tämän tärkeän elämänmuutoksen kynnyksellä.

Kohtaa, keskustele ja kannusta

Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatus paikkojen tilanne on näyttäytynyt viime aikoina haastavana. Välillä tilanne on se, että lapsen päiväkotipaikkaa joudutaan odottamaan viime hetkiin saakka. Valmistautumista suureen elämänmuutokseen saattaa siis varjostaa epävarmuus paikan sijainnista, lapsen ryhmästä ja tietenkin varhaiskasvatuksen laadusta.

Päiväkodin ja työn aloittamisesta syntyviä tunteita ei kuitenkaan kannata pelästyä vaan ne on hyvä tunnistaa ja kohdata. Omista tunteista on hyvä keskustella läheisten kanssa ja purkaa tilannetta aikuisten kesken. Kannattaa olla yhteydessä päiväkodin johtajaan ja henkilökuntaan avoimin mielin. Vanhemmilla on oikeus vaatia tietoja siitä, miten oman lapsen hakuprosessi etenee. Perheen on tärkeää huomioida ja tunnistaa oman lapsensa tapoja käsitellä uusia asioita ja tulevaa elämänmuutosta. Lapselle päiväkodin aloitus tarkoittaa irtautumista tutusta ja turvallisesta, ja luonnollisesti se voi aiheuttaa lapselle stressiä ja epävarmuutta. Kuitenkin turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä lapsi oppii valmistautumaan uusiin tilanteisiin ja luottamaan, että kaikki sujuu hyvin.

Aloitukseen kannattaa suhtautua positiivisin mielin, vaikka toisella olalla saattaa painaa huoli ja syyllisyys. On hyvä muistaa, että vanhemman sanat, eleet ja tunteet liittyen päiväkodin aloitukseen vaikuttavat eri tasoilla lapseen. Lapsen kanssa on hyvä jutella uudesta elämänvaiheesta rohkaisten ja kannustaen. Meidän aikuisten onkin hyvä huomioida, että lapsi kuulostelee tilanteen näkökulmia aikuisilta, sillä hän ei itse vielä tiedä mitä on edessä koska lapsi elää psyykkisesti ja fyysisesti nykyhetkessä.

Anna lapsen tutustua rauhassa päiväkotiin

Kamukoti Pitäjänmäen tilava käytävä

Kamukoti Pitäjänmäen tilava käytävä

Tärkeimpiä asioita lapsen päiväkodin aloituksessa on käydä tutustumassa uuteen ympäristöön sekä henkilökuntaan. Lapsen tulee saada tutkia ja tunnustella uusia leluja, omaa lokeroa, ryhmätiloja, ruoka- ja nukkumapaikkaa sekä päiväkodin pihaa yhdessä vanhemman kanssa. Kamussa työntekijät haluavat tutustua perheisiin kokonaisuutena.

Meillä Kamukodissa on avoimet ovet vanhemmille, ja esittelemme mielellämme toimintaamme perheille. Haluamme panostaa tähän tärkeään hetkeen ja opastamme sekä tuemme perheitä aloitukseen liittyvissä kysymyksissä ja tuntemuksissa. 

Huomioi lapsen päärooli ja tutut rutiinit

Kun lapsi aloittaa päiväkodissa hän pysyy edelleen omana itsenään. Lapsen tulee siis saada olla pääroolissa ensimmäisinä kuukausina. Lasta tulee kehua ja häntä pitää innostaa, sillä uudessa ympäristössä lapsi alkaa heti aistimaan uusia toimintamalleja sekä luo itselleen uusia käsityksiä itsestään toimijana. Päiväkodin aikuisten tulee näyttää oma kiinnostuksensa lasta kohtaan ja vanhempien tulee olla erityisen kiinnostuneita lapsen päiväkotiarkeen liittyvistä asioista ja sanoittaa tätä.

Päiväkodin aloitus Kamu Pitäjänmäki

Kotiympäristöstä on hyvä siirtää hyväksi havaittuja rutiineja päiväkotiin. Lapsi voi ottaa mukaan tärkeitä tavaroitaan tai vaikka valokuvan perheestä, jota voidaan yhdessä katsella kun ikävä iskee. Kamu-päiväkodissa autamme perheitä löytämään omat arjen aamurutiinit ja tekemään niistä mieluisia jokaiselle. Vanhempi voi lähteä hyvillä mielin töihin ja lapsi saa aikuisen huomioita hänen omiin tarpeisiinsa. Hyväksymme aamun itkut ja tunnemyrskyt sekä ikävän. Näinä hetkinä tarjoamme syliä ja turvaa sekä leikkiä.

Yhteistyön merkitys on korvaamaton

Kamukoti Pitäjänmäen ja Kamukoti Onnimannin henkilökuntaa

Kamukoti Pitäjänmäen ja Kamukoti Onnimannin henkilökuntaa

Perheen ja henkilökunnan välille tulee luoda hyvä ja luottamuksellinen vuorovaikutusilmapiiri. Näin voimme yhdessä auttaa lasta löytämään hänelle turvallinen aikuinen päivän ajaksi äidin tai isän sijaan. Tämä kaikki tulisi tapahtua rauhassa ja ajan kanssa. Joillekin lapsille irtautuminen vanhemmista on helpompaa ja he kiinnittävät katseensa nopeasti uusiin kavereihin ja toimintaympäristöön, näissä tilanteissa vanhemman on hyvä antaa lapselle tilaa.

Useimmiten päiväkodin hakutilanteessa kerrotaan perushoitoon liittyvät asiat kuten onko lapsi syönyt ja nukkunut. Vanhempana usein kuulee lauseen ”tänään oli hyvä päivä”. Kamu-päiväkodissa kerromme asiat, jotka ovat kullekin perheelle merkityksellisiä. Etenkin päiväkodin aloituksen jälkeen ensimmäiset kuukaudet ovat tärkeitä. Perheen ja henkilökunnan on hyvä käydä läpi lapsen arkeen liittyviä asioita keskustella teemoista,  jotka nyt sujuvat tai vastaavasti ovat haastavia.


tule TUTUSTUMAAN KAMU-PÄIVÄKOTIIN!

Päivitys: Kamukoti Onnimannin toiminta päättyi 2021. Lue lisää Helsingin Kamukoti Pitäjänmäestä! Kamu on pieni ja yhteisöllinen englannin kielisuihku-päiväkoti. Opetuksessa vahvistamme tulevaisuudessa tarvittavia taitoja, jotta lapsilla olisi paras mahdollinen ponnistuslauta elämässä pärjäämiseen ja unelmiensa tavoitteluun.


Seuraa meitä somessa

Kamu Early Education