Menikö sormi suuhun? Pedagogiikalla arjen taidot haltuun
Omasta itsestä huolehtiminen ja arjen hallinta ovat tärkeitä taitoja lapsen kasvaessa kohti nuoruutta ja aikuisuutta. Perusta näihin taitoihin luodaan varhaislapsuudessa ja päiväkodilla on tärkeä rooli taitojen omaksumisessa. Arjen taitojen hallinta on keskeinen osa lapsen kasvua ja kehitystä sekä oppimista, sillä ne kulkevat matkassa mukana koko kehityskaaren ajan. Kamun varhaiskasvattajilla on ilo tehdä maailman vaikuttavinta työtä joka päivä: opettamista, näyttämistä, auttamista, huolehtimista ja mikä tärkeintä: esimerkkinä olemista.
Päiväkodin arjen keskiössä tutut toiminnot
Päiväkodin arki koostuu tärkeistä arjen toiminnoista, kuten ruokailu, peseytyminen, pukeutuminen, riisuuntuminen, liikkuminen sekä pienet askareet. Näitä harjoitellaan yhdessä joka päivä. Lapset oppivat tutkimalla, tekemällä ja tarkkailemalla. Oma keho on tärkeä, sillä sen avulla tutkitaan ja tutustutaan ympäröivään maailmaan.
Lapsi vahvistaa omaa minäkuvaansa samalla kun hän oppii uusia asioita ja huomaa, että hän selviytyykin arjen toiminnoista itsenäisesti tai pienellä aikuisen tuella. Onnistumisen kokemuksen saaminen oman elämän hallinnassa luovat pohjaa hyvän itsetunnon kasvulle.
Arjen taitojen opettelua kehitysvaiheen mukaan
Arjen taitojen opettelussa tulee huomioida lapsen ikätaso ja kehitysvaiheet. Moni arkiaskare vaatii erilaisten motoristen toimintojen hallintaa, oman toiminnan ohjausta, itsesäätelyä ja suunnittelua, tarkkaavaisuutta sekä sinnikkyyttä. Pukemistilanteet vaativat kehontuntemusta ja hienomotorisia taitoja; miten saada jalka oikeaan koloon tai vetoketju kiinni? Ruokailu puolestaan haastaa silmän ja käden yhteistyötä sekä keskittymiskykyä; meneekö peruna suuhun vai lattialle ja annanko ruokarauhan kanssaruokailijoille? Myös käsiä pitää pestä monta kertaa päivässä, jolloin tutkaillaan osaanko ottaa oikean määrän saippuaa ja sujuiko toiminto kuivin hihoin?
Kamu-päiväkodissa arjen pedagogiikkaan panostetaan tunnistamalla näiden toimintojen tärkeys. Jo pieninkin voi osallistua arjen askareisiin ja tuntea olevansa tärkeä osa yhteisöä. Kamussa arki rakennetaan lasten kautta. Pukemis- ja riisumistilanteisiin annetaan rauhaa ja lapsia kannustetaan ja autetaan. Ruokailussa keskustellaan ja makustellaan ruokia sekä huolehditaan toisistamme. Ulkoillessa varmistetaan, että kaikki liikkuvat ja leikkivät. Vessassa katsotaan, että kasvot ja kädet tulevat puhtaaksi, ja muistutellaan jos välillä käsien kuivaus meinaa unohtua.
Harjoittelemalla taidot haltuun
Kamukodissa pohditaan lasten kanssa yhdessä asioiden merkityksiä ja mietitään miksi samoja asioita kuten käsienpesu, ruokailu, lepääminen ja liikkuminen tulee tehdä joka päivä. Arjen toimet on hyvä purkaa pieniin osiin. On iso työ saada puettua kaikki vaatteet itse tai kantaa tarjotin, jossa on painava lautanen kaatuvan maitolasin kera kun samalla pitäisi vielä huomioida muita ja olla reipas.
Kamu-päiväkodissa näytetään, että esimerkiksi sukkien laittaminen jalkaan on jo itsessään valtava saavutus. Se on vaatinut lapselta tarkkaa silmä-käsiyhteistyötä, oman kehon hahmottamista sekä kehon koordinaatioita. Päiväkodin arjessa lapset pääsevät osallistumaan yhdessä välipalojen valmisteluihin ja pöytien kattamiseen omien taitojensa puitteissa. Lapsille opetetaan, että muovailuvahan pilkkomisella on merkitystä, sillä seuraavaksi siirrytään pilkkomaan omenaa.
On tärkeää jakaa arjen toimintoja osiin, jotta voi ymmärtää oppimistilanteen kokonaisvaltaisuuden. Pienien tekojen kautta mennään yhdessä kohti osaavaa minää, jolla ei mene sormi suuhun vaikka yritys ei heti ensimmäisellä kerralla onnistuisikaan.
Varhaiskasvattajien vinkit arkitoimintoihin
Kamun varhaiskasvattajat haastavat sinutkin ottamaan ilon irti arjen pienistä teoista ja tekemään niistä hyvällä tavalla suuria! Esimerkiksi oheisella esimerkillä vuoren kiipeämisestä voi kannustaa lasta päivä kerrallaan tavoitteen saavuttamiseen.
Etsi vuoren kuva tai askartele itse ja lisää siihen viikon päivät. Jokaiselle päivälle asetetaan yksi kiipeämistavoite, joiden hahmottamisen apuna voidaan käyttää kuvatukea. Muista laittaa tavoitteita minkä lapsi voi saavuttaa. Sen jälkeen lähdetään kiipeämään päivä kerrallaan ja katsotaan, tuleeko vastaan myrskyjä vai onko perjantaina jo kirkas huippu näkyvissä.
Rauhallinen puhe ja kuvatuki ovat hyviä keinoja arjen toimintojen opettelussa.
Papunet-kuvatyökalu : https://kuvapankki.papunet.net/
Kamukoti Pitäjänmäki on kodinomainen, luontopainotteinen ja hyvin resursoitu päiväkoti, jossa painotetaan tulevaisuuden taitojen harjoittelua positiivisessa ja turvallisessa ilmapiirissä. Kamukodissa bongataan niin lasten kuin aikuistenkin vahvuudet, ja oppimista tuetaan positiiviseen pedagogiikkaan pohjautuvan toiminnan kautta. Tutustu Kamukotiin ja tuo lapsesi mukaan Kamukodin leikkeihin!
Ota yhteyttä ja sovi tutustumiskäynti Kamukotiin: jingjing@kamueducation.fi tai +358 4423 94068.